Random

Vaatehuone idemme välttämättömyydet

Vaatehuoneen on toimittava arjessa, sillä kiireisinä työaamuina ei vaatteiden etsimiselle ja sovittamiselle ole aikaa. Siksi onkin tärkeätä, että vaatehuone on hyvin järjestetty ja sieltä löytää eniten käytössä olevat vaatteet ja asusteet helposti. Olemme koonneet tähän artikkeliin kymmenen vaatehuoneen välttämätöntä tavaraa, jotka helpottavat pukeutumista kiireisinä arkiaamuina ja ennen tärkeää juhlaa.

  1. Siirrä lempivaatteet esille. Jokaiselle meille tulee hetkiä, kun oma vaatekaappi tuntuu väärältä ja tylsältä. Mitään päällepantavaa ei löydy, vaikka vaatekaappi notkuu vaatteita, jotka hetki sitten vielä näyttivät hyviltä. Pukeutumiskriiseiltä välttyy helposti, kun vaatehuoneen järjestystä muuttaa siten, että näkyvimmälle paikalle siirtää omat lempivaatteet, joiden tietää toimivan useimmissa tilanteissa ja pelastavan kiireisinä aamuina. Myös kauniit juhlamekot kannattaa asettaa näkyvälle paikalle, sillä vaikka niitä ei tarvitsekaan päivittäisessä käytössä, ei niitä myöskään kannata piilottaa vaatehuoneen perälle.
  1. Panosta perusvaatteisiin, jotka toimivat arjessa ja juhlassa. Vaatekaapin klassikkovaatteisiin kannattaa panostaa, sillä ne toimivat pukeutumisen kulmakivinä loistavasti. Musta kynähame, laadukas neule, hyvin istuva kauluspaita, farkut ja joka säähän sopiva takki ovat perusvaatteita, joille tulee eniten käyttöä. Ne kannattaa asettaa muiden lempivaatteiden kanssa esille sellaiseen paikkaan, josta ne löytyvät helposti pukeutumiskriisin iskiessä.
  1. Järjestä vaatteet värien mukaan. Vaatekaapista tulee harmoninen kokonaisuus, kun vaatteet järjestää värien mukaan. Samalla näkee jo vaatehuoneeseen sisään astumalla, millaisia eri väriyhdistelmiä vaatteista voi saada aikaan ja millaisia värejä kannattaa vaatekaupoissa etsiä.
  1. Osta laukuille ja kengille omat kaapit. Laukut ja kengät pysyvät hyvässä järjestyksessä, kun niille varaa omat kaapit. Lasiovinen kaappi on helppokäyttöinen, sillä lasin läpi näkee kengät ja laukut. Lisäksi lasioven takana laukut ja kengät eivät pölyty. Etenkin jos kenkiin ja laukkuihin on käyttänyt paljon rahaa, kannattaa vaatehuoneessa niille tehdä paikka, jossa ne pysyvät hyvässä kunnossa.
  1. Listaa tulevat hankinnat ylös äläkä sorru heräteostoksiin. Vaatehuonetta kannattaa sesonkien vaihtuessa tarkastella kriittisin silmin. Tulevat vaatehankinnat kannattaa kirjata ylös, jolloin houkutus heräteostoksiin ja turhaan shoppailuun pienenee. Vaatehuoneessa voi pitää pientä muistikirjaa tai lehtiötä, johon kirjaa ylös tulevat ostokset.
  1. Säilytä ei-sesongissa olevia vaatteita laatikoissa. Vaatehuone kannattaa järjestää kunkin sesongin mukaiseksi. Syksyllä kauniit kesämekot ja shortsit kannattaa siirtää laatikkoihin ja kesän kynnyksellä villaneuleet ja takit kannattaa laittaa säilöön. Vaatteet kannattaa aina puhdistaa ennen säilytyslaatikoihin siirtämistä, sillä siten vaatteet pysyvät hyvässä kunnossa.
  1. Osta vaatteiden huoltamiseen tarvittavat tuotteet ja muista käyttää niitä säännöllisesti. Vaatehuoneessa kannattaa pitää koria, josta löytyy vaatehuollossa tarvittavia tuotteita. Vaatteita kannattaa puhdistaa ja huoltaa säännöllisesti oikeilla tuotteilla.
  1. Siivoa ja järjestä vaatehuone säännöllisesti. Vaatehuoneesta saa mukavamman, kun sen järjestää ja siivoaa säännöllisesti. Puhtaassa tilassa vaatteet pysyvät hyvässä kunnossa kauemmin ja hyvin järjestetystä vaatehuoneesta vaatteet ja asusteet löytää helposti kiireessä. Arkea helpottaa huomattavasti se, että vaatekaappi on toimiva eikä vaatteita tarvitse etsiä turhaan.
  1. Osta lipasto alusvaatteille ja muille pienille asusteille. Pienemmät asusteet, alusvaatteet, sukat ja sukkahousut kannattaa säilyttää lipastossa omissa laatikoissaan. Vetolaatikollinen lipasto on loistava valinta, sillä pienet tavarat pysyvät lipastossa järjestyksessä ja poissa silmistä. Lipaston päällä voi pitää esimerkiksi kauniita koruja ja hajuvesipulloja, jotka toimivat sisustuselementteinä.
  1. Muista hyvä valaistus. Vaatehuoneessa kannattaa panostaa hyvään valaistukseen. Valaistuksella voi lisäksi luoda tunnelmaa vaatehuoneeseen, joten se toimii myös sisustuselementtinä käytännöllisyyden lisäksi. Hyvässä valaistuksessa vaatteiden värit ja materiaalit tulevat esiin, mikä helpottaa pukeutumista ja huoneen siivoamista.

 

Article written by admin

By Profession, he is an SEO Expert. From heart, he is a Fitness Freak. He writes on Health and Fitness at MyBeautyGym. He also likes to write about latest trends on various Categories at TrendsBuzzer. Follow Trendsbuzzer on Facebook, Twitter and Google+.